
Kuulumisia OAJ:n valtuuston neuvottelupäiviltä 6.-7.10.
Syksyn valtuustotyö on käynnissä! Valtuutetut ympäri Suomen matkasivat pääkaupunkiin valtuuston neuvottelupäiville, kuka edellisenä päivänä hyvissä ajoin ja kuka aamuvarhain vesisateen ja tuulen vihmoessa. Lopulta valopihan kokoustilan jokainen penkki oli täyttynyt valtuutetuista ja järjestön toimijoista. Jälleennäkeminen oli selvästikin odotettu ja iloisen energinen. Valtuutetuille jaettiin uudet läppärit työskentelyä helpottamaan, sillä mm. kokousasiakirjat, tiedostot ja liitteet ovat vain ja ainoastaan sähköisessä muodossa.
Ensimmäiseksi kuulimme OAJ:n puheenjohtaja Katariina Murron terveisiä hektisestä sopimusneuvottelujen täyteisestä kesästä ja alkusyksystä. Sopimukset on nyt saatu maaliin kaikilta sopimusaloilta. Kunta-alan ratkaisua Murto luonnehti historialliseksi palkkaohjelmineen. Hänen puheessaan kuulimme myös tulevaisuuden näkymiä erityisesti kuntasektorille ja valitettavasti ne eivät olleet pelkästään positiivisia. Tietysti valmistautuminen tuleviin eduskuntavaaleihin on järjestöllä jo täydessä käynnissä.
Päivän kuluessa meille valtuutetuille avattiin sopimusneuvottelutilanteita; ketä neuvotteluissa on mukana ja mitä kaikkea sopimusneuvottelua ennen ja jälkeen tapahtuu. Kuuntelimme myös jonkinmoista loppuraporttia, miten viimeisissä neuvotteluissa onnistuttiin ja mitä tavoiteltavaa jäi tuleviin neuvotteluihin. Erityisesti ekonomi Mika Väisäsen puheenvuoro “Mitä mikäkin maksaa” oli vaikuttavaa kuultavaa. Torstaipäivän päätteeksi teimme perinteikkäitä ryhmätöitä sopimusalojen (YSI, VAKA, ammatilliset ja amk/yliopisto) tuleviin neuvottelutavoitteisiin tutustuen. Kun seitsemän tunnin istunto oli ohitse, kiittivät pakarat puudutuksesta ja kukin valtuutettu kiirehti nauttimaan muutaman tunnin vapaa-ajastaan. Illallinen vietettiin Akavatalolla todella herkullisesta ruoasta ja hyvästä seurasta nauttien.
Perjantain valjetessa uudet aiheet odottivat kuulijaansa. Verkostoituminen vaati veronsa ja valopihan sali täyttyi nyt hieman väsyneemmiltä näyttäneistä valtuutetuista. Heti päivän aloitukseksi saimme tiukkaa asiasisältöä OAJ hallinnon toimivallasta, kuka päättää mistäkin ja mitä valtuusto ja hallitus tekevät. Näistä toki kuulimme jo toukokuussa “töihin” astuessa, mutta kertaus näissä opinnoissa lienee tarpeen. Lounaan jälkeen kokoontuivat vielä omat valtuustoryhmät, minä siis YSI-jaoksen mukana. Tärkeitä ajankohtaisia ja tulevia aiheita käsiteltiin myös oman ryhmän sisällä, mutta ajattelen aiheitakin tärkeämmäksi nousevan vuoropuhelun valtuutettujen kesken. Sitä tuntuu aina vain olevan liian vähän…
Valtuuston kokoontumiset näyttävät olevan aina hyvin intensiivisiä, täynnä kohtaamisia ja sosiaalisia kanssakäymisiä tuhtia tietopuolta unohtamatta. Kun vihdoin, perjantain käydessä melkein puolta yötä, saavuin valoista välkehtivään kotipihaan, tunsin kiitollisuutta monesta mutta ennen kaikkea siitä, että saan olla mukana tässä hienossa Pohjois-Pohjanmaan valtuustoporukassa. Ilonpilkahduksia tuotti myös kalenterissa lähes tyhjältä näyttävä lauantai.
Kuulemisiin ja näkemisiin!
Riitta Rautio
OAJ valtuutettu YSI