
Jännitetään budjettiriihtä
Kun kirjoitan tätä, emme vielä tiedä, millaisia päätöksiä hallituksen budjettiriihestä syyskuun alussa tulee. Sen kuitenkin tiedämme, että maan hallituksen aiempien päätösten seurauksena koulutuksen rahoitus pienenee 600 miljoonaa euroa.
Nyt koulutuksesta ei ole varaa leikata enää yhtään enempää. Leikkaamalla heikennetään suomalaisten osaamista, mikä on vastoin hallituksen tavoitetta. Päinvastoin nyt on aika huolehtia riittävästä rahoituksesta koulutukselle.
Kuntien valtionosuuksien leikkaaminen osuu väistämättä varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen, sillä ne muodostavat nykyisin suurimman osan kunnan toimintakentästä. Yhtälö on vaikea, sillä samaan aikaan on astunut voimaan suuria uudistuksia ja velvoitteita. Budjettiriihessä on muistettava tämä.
Korkeakoulujen aloituspaikkojen lisäämiseen on myös löydyttävä rahoitus ja nyt budjettiriihessä olisikin sen aika. Rahaa ei kuitenkaan saa hakea ottamalla pois muulta koulutukselta. Myöskään korkeakoulujen toiminnan jatkuva tehostaminen ei ole ratkaisu, sillä sieltä ei löydy enää yhtään otettavaa.
Hallituskauden leikkaukset tähän mennessä ovat osuneet kipeästi myös ammatilliseen koulutukseen. Se ei voi olla vaikuttamatta myös opetuksen laatuun. Yksi OAJ:n konkreettinen vaatimus onkin nostaa budjettiriihessä ammatillisen koulutuksen lähiopetuksen määrää 12:sta 18 tuntiin osaamispistettä kohti.
Yliopistotkaan eivät ole hallitukselta turvassa. Valtiovarainministeriö on ehdottanut yliopistojen indeksien jäädyttämistä. Kyseessä on tosiasiassa leikkaus, sillä koulutuksen kustannukset nousevat jatkuvasti. Leikkaukset ovat räikeässä ristiriidassa hallituksen tavoitteen kanssa, jonka mukaan puolet nuorista saisi korkeakoulututkinnon.
Nyt riittävät koulutusleikkaukset! Nyt Suomen on investoitava tulevaisuuteen – kasvatukseen ja koulutukseen.
Ari-Pekka Sirviö
puheenjohtaja
OAJ Pohjois-Pohjanmaa